Carccu® arvostaa eLuotsin business-näkemystä

Hakukoneoptimointi-referenssi: Carccu® - EPP-Pack Oy

Carccu® on suomalainen fleksopainotalo, laadukkaiden ekologisten paperipakkausten kotimainen edelläkävijä sekä Pohjoismaiden johtava kukkapapereiden valmistaja. Valikoimasta löytyvät muun muassa elintarvikepakkaukset, take-away-pakkaukset, brändätyt paperikassit ja pakkauspaperit monenlaisiin tarpeisiin.

Carccu tavoittaa uusia asiakkaita esimerkiksi kansainvälisillä messuilla, mutta myös hakukonenäkyvyyden avulla, jonka kehittämiseen Carccu otti apuun eLuotsin Vesa Nippalan. Vesa on toiminut yhteistyön aikana myös projektipäällikkönä yrityksen nettisivustouudistuksen läpiviemisessä.

Hakukonenäkyvyyden kehittämisessä työt ovat vielä alkuvaiheessa, mutta jo tässä vaiheessa Carccu®:n toimitusjohtaja Lasse Borg arvostaa Vesan tekemisen tapaa ja business-näkemystä:

– Vesa ajattelee business-kokonaisuutta eikä pelkästään yksittäistä rahalla ostettua Google-markkinointia. Hänen tekemisensä on systemaattista ja pitkäjänteistä. Kokonaisuus ja pitkäjänteisyys ovat todella tärkeitä asioita varsinkin kansainvälisessä kaupassa. Vesa myös sanoo suoraan mitä hänen mielestään kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Hän ehdottaa proaktiivisesti asioita, joita meidän mahdollisesti kannattaisi kokeilla saadaksemme maksimaalisen hyödyn mahdollisimman kustannustehokkaalla panostuksella. Vesa ajattelee ihan oikeasti asiakasta. Tämä on yhteistyötä. Tänä päivänä nämä asiat ovat erityisen tärkeitä.

Lasse tietää, että SEO on erikoisosaamista vaativaa työtä.

– Hyvin monet sanovat, että osaavat hakukoneoptimointia. Monesti hakukonenäkyvyys mielletään hyvin abstraktiksi asiaksi. Se ei ole loppujen lopuksi niin monimutkaista, vaan kyse on siitä, mikä yrityksen sijoitus hakukoneessa tietyllä hakusanalla on. Pelkästään tämä ei riitä, vaan loppuasiakas on myös saatava klikkaamaan linkkiä ja astumaan sisään verkkosivuille. Tätä voi verrata siihen, että asiakas astuu sisään kivijalkaliikkeeseen. Vasta silloin alkaa kaupanteko.

eLuotsi on toiminut Carccu®:n yhteistyökumppanina myös mediatiedotteiden lähettämisessä. Sanafarmi on kirjoittanut tiedotteet, TellWell Translations on kääntänyt ne englanniksi ja eLuotsi on hoitanut kotimaisten ja kansainvälisten tiedotteiden välittämisen medioille. Mediatiedottaminen on tuottanut hyvien läpimenojen ansiosta lisää näkyvyyttä kustannustehokkaasti.

Lisää referenssejä