Sisältömarkkinointi ja hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto
Laadukkaan asiakkaita kiinnostavan sisällön tuotanto on yksi hakukonenäkyvyyden kasvattamisen kulmakivistä. Monet asiakkaamme haluavat ostaa meiltä aluksi pelkän hakukoneoptimoinnin sillä ajatuksella, että hoitavat uusien sisältöjen tuotannon. Usein kuitenkin arjen realiteetit ovat sellaiset, ettei asiakkaallamme ole aikaa tuottaa ainakaan tarpeeksi sisältöjä: silloin on hyvä ulkoistaa ainakin osa sisältöjen tuotannosta.
Sisältömarkkinoinnin hyödyt
Miksi uusien sisältöjen tuotantoa pitäisi tehdä säännöllisesti? Sisältömarkkinoinnista on monia hyötyjä:
- Uusien sisältöjen avulla voidaan rankkautua hakukoneissa entistä paremmin ja aina vaan uusilla hakusanoilla. Google arvostaa laadukasta sisältöä ja sivustoja, joiden sisältö päivittyy säännöllisesti.
- Laadukkaat sisällöt parantavat luotettavuutta, palvelevat asiakkaita ja auttavat rakentamaan ”suhdetta” asiakkaaseen.
- Jatkuva ajattomien sisältöjen tuotanto tuo tuloksia kumulatiivisesti. Vanhat artikkelit tuovat usein vielä vuosienkin päästä joka kuukausi paljon kävijöitä sivuille. Tuottamalla jatkuvasti uusia sisältöjä saadaan kuukausittainen kävijämäärä kasvamaan jatkuvasti.
- Mielenkiintoiset sisällöt on hyvä tapa saada kävijäliikennettä sosiaalisen median kanavista. Jotkut aiheet ovat sellaisia, että niitä ei käytännössä kukaan Googlaa, mutta otsikon somessa nähtyään moni klikkaa itsensä artikkeliin. Ihmisiä ei todennäköisesti kiinnosta nähdä yrityksen some-feedissä mainoksia yrityksen tuotteista tai palveluista – mutta linkit asiakasta kiinnostaviin artikkeleihin sen sijaan saavat hyvin liikennettä. Ja sieltä artikkelista voi asiakas sitten päätyäkin tuotesivulle…
- Uudet sisältösivut ovat hyvää sisältöä myös asiakkaille lähteviin uutiskirjeisiin. Jos uutiskirjeet on aina vaan täynnä tuotteita ja tarjouksia, niin asiakkaat väsyvät uutiskirjeen tilaukseen. Mutta jos uutiskirjeissä on aina myös jotain asiakasta hyödyttävää tai kiinnostavaa sisältöä – muutakin kuin pelkkää mainosviestiä – niin asiakas paljon todennäköisemmin lukee jatkossakin lähettämiäsi uutiskirjeitä.
Dataan perustuva sisällöntuotanto
Me emme tuota sisältöjä pelkästään sisällön tuottamisen ilosta. Teksti itsessään ei ole itseisarvo. Tavoitteenamme on aina saada tuloksia: lisää kävijöitä sivuille, enemmän liidejä ja myyntiä. Jotta uusilla sisällöillä saadaan maksimaaliset tulokset, täytyy sisällöntuotannon perustua dataan. Aina ennen uuden sisältösivun tuottamista teemme kyseiseen aiheeseen liittyvän hakusanatutkimuksen, jolla selvitetään mitä hakusanoilla kannattaa pyrkiä pääsemään hakutuloksissa kärkeen.
Hyviä tuloksia dataan perustuvalla sisältöjen tuotannolla
Olemme saaneet dataan perustuvan sisällöntuotannon menetelmällä todella hyviä tuloksia. Esimerkiksi yhdelle asiakkaalle löysin hakusanatutkimuksella muutamia long-tail hakulausekkeita – hakusanayhdistelmistä, joilla tehdään vielä merkittävä määrä hakuja ja sellaisia hakusanoja, joissa käyttäjä on selvästi etsimässä ratkaisua, johon asiakkaallani on tuote ratkaisuna. Asiakkaallani eikä juurikaan kellään kilpailijallakaan ollut kyseisestä tarkasta aiheesta sisältöä sivuillaan. Tuotimme sisältösivut näitä tarkkoja hakulausekkeita vastaavilla sisällöillä – sisällöllä, joka ohjaa käyttäjät suoraan asiakasyrityksemme ostoputkeen. Uudet sivut rankkautuivat monilla relevanteilla hakusanoilla hyvin pian sijoille 1-3 ja ne tuovat nyt joka kuukausi kävijöitä – ja juuri niitä relevantteja ostoaikeissa olevia kävijöitä.
Analyysi ja sisältöstrategian luominen
Autamme tarvittaessa myös suuren kuvan piirtämisessä. Luodaan aluksi sisältöstrategia, sovitaan sisältömarkkinoinnin tavoitteet ja suunnitellaan millaisia sisältöjä aletaan tuottamaan ja millä aikataululla. Sitten vaan jalkautetaan suunnitelmat ja seurataan tuloksia. Tulosten takiahan tätä tehdään.
Yhteistyön alkuvaiheessa olisi hyvä tehdä myös toimialakohtainen analyysi ja scoutata, että minkälaisilla sisällöillä kilpailijat saavat eniten kävijäliikennettä sivuilleen. Aina pyörää ei tarvitse keksiä kokonaan uudestaan. Joskus on viisaampaa ja helpompaa tutkia mitä muut ovat tehneet oikein, toteuttaa kilpailijoiden parhaat ideat heitä paremmin ja poimia sen jälkeen tulokset.
Paljonko sisällöntuotanto maksaa?
Sisällöntuotantoon on tottakai paljon erilaisia yksilöllisiä tarpeita. Jos tarvitset jotain erikoisempaa, niin ota yhteyttä – teemme takuulla kilpailukykyisen tarjouksen! Yksi yleisimpiä tarpeita on kuitenkin säännöllinen hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto, ja siksi olemme leiponeet siitä valmiin tiukasti hinnoitellun kuukausipaketin:
Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto -paketin sisältö
- Joka kuukausi yhden uuden artikkelin tuotanto. Esim blogiartikkeli tai vierasbloggaus.
- Ennen tekstin tuotantoa teemme aiheeseen liittyvän avainsanatutkimuksen ja valitsemme sopivimmat termit, joita varten teksti suunnataan ja optimoidaan.
- Kun sisällöntuottaja on kirjoittanut tekstin valmiiksi, hakukoneoptimoija tarkistaa sen ja tekee siihen vielä tarvittavat optimoinnit.
- Halutessanne hoidamme artikkelin julkaisemisen sivustolle.
Eli avaimet käteen -ratkaisuna koko paketti sisällöntuottajan ja hakukoneoptimoijan yhteistyönä.
Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto -paketin hinta
- 12 kuukauden sopimus: 790 eur /kk + alv.
- 6 kuukauden sopimus: 890 eur/kk + alv.
- Yksittäinen artikkeli: 990 eur + alv.
Sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media
Sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media ovat tiiviisti kytköksissä hakukoneoptimointiin. Jos et vielä ole hoitanut yrityksesi some-kanavia kuntoon, niin voimme auttaa sen suunnittelussa, että mitkä ovat yrityksellesi sopivimmat some-kanavat ja miten niitä kannattaisi alkaa hyödyntää. Tehdään suunnitelma sekä sosiaalisen median haltuunotosta, että sisältömarkkinoinnista – minkälaista sisältöä aletaan tuottamaan ja millä aikataululla. Sisältömarkkinointi, sosiaalisen median hyödyntämistavat, ja hakukoneoptimointi kannattaa tietyiltä osin suunnitella ja toteuttaa yhtä aikaa. Tarvittaessa voimme ottaa myös some-kanavat meidän hoidettavaksi ja hoitaa esim uusien sisältöjen postaamiset yrityksenne some-kanaviin. Myös some-mainonta onnistuu ja usein se kannattaakin yhdistää myös uusien sisältöjen julkaisemiseen.
Copywriting
Meillä on paljon kokemusta myös myyntitekstien ja laskeutumissivujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Vesa Nippalalla on SEMrushin hakukoneoptimointi-sertifikaatti ja sisältömarkkinointi-sertifikaatti.

Sisällöntuotannon prosessi
Me teemme sisällöntuotantoa hyvin eri tavalla kuin sitä tehdään monessa muussa yrityksessä. Lähtökohtamme on erilainen. Meillä sisältöjen suunnittelu perustuu dataan. Sisältöjen tekeminen ei ole itseisarvo emmekä me ajattele, että kunhan jotain sisältöjä tuotetaan, niin sitten saadaan tuloksia. Ei se niin mene. Tavoitteemme on saada sisällöt toimimaan magneetteina, joilla sivuille saadaan orgaanisia kävijöitä hakukoneista yhä uusilla hakusanoilla. Näin meillä eLuotsissa tehdään hakukoneoptimoitua sisällöntuotantoa:

Hakukoneoptimoidun sisällöntuotannon prosessi
Näin meillä hoidetaan hakukoneoptimoidun sisällöntuotannon prosessi:
1. Tavoitteiden asettaminen
Yhdessä asiakkaan kanssa suunnitellaan tavoitteet, mitä sisällöntuotannolla halutaan saada aikaan, kuten esimerkiksi: tietyn tyyppisiä liidejä, mahdollisimman paljon orgaanisia kävijöitä, mielenkiintoista some-sisältöä, jne. Tässä vaiheessa on tärkeää ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, liiketoimintamalleja, asiakkaita ja asiakkaan käyttäytymistä. Samalla sovitaan kuinka usein uusia sisältöjä julkaistaan ja ainakin alustavasti myös se, että missä niitä julkaistaan: omilla sivuilla, uutiskirjeissä, yhteistyökumppaneiden sivustoilla tai muilla nettisivustoilla.
2. Sisältösuunnitelma - aiheiden valinta - avainsanatutkimus, content gap analysis, jne.
Kun asiakkaan kanssa on sovittu julkaisuaikataulu ja sisällöntuotannon tavoitteet, on aika suunnitella sisältöjen aiheet ja teemat. Meillä sisällöntuotanto perustuu yleensä dataan: etsimme aiheet, joilla on parhaat mahdollisuudet saada paljon orgaanista liikennettä. Sisällön tuottaminen ei ole itseisarvo, vaan se mitä sillä saadaan aikaan. Sisällöillä ei saa mitään aikaan, jos niitä ei lue kukaan. Sisältösuunnitelman tekemiseen liittyy meillä olennaisesti avainsanatutkimus ja tapauksesta riippuen mahdollisesti myös content gap analyysi.
Avainsanatutkimus
Avainsanatutkimuksella viitataan usein yleiseen koko nettisivustoa koskevaan relevanttien avainsanojen kartoittamiseen, joita halutaan ensisijaisesti lähteä hakukoneoptimoimaan. Tässä sisällöntuotannon yhteydessä tarkoitamme avainsanatutkimuksella sitä, että kartoitetaan sellaisia relevantteja "pitkän hännän" hakulausekkeita, joilla sivut eivät vielä rankkaudu, mutta joilla tehdään paljon Google-hakuja. Tällä menetelmällä olemme saaneet todella hyviä tuloksia; sivustot, jotka ovat aiemmin rankkautuneet aiemmin vain "yleisillä" hakusanoilla rankkautuvat nyt hakutuloksissa sijoilla 1-3 myös sellaisilla tarkemmilla hakulausekkeilla, joilla googlettavat ovat todennäköisesti paljon lähempänä ostopäätöstä kuin yleisillä hakusanoilla googlaavat. Kuulostaa hyvältä? Sitä se on ja siksi me ollaan tästä niin innoissamme!
Content Gap Analyysi
En tiedä onko tälle suomenkielistä termiä olemassa ja "sisällön rako analyysi" kuulostaa suomeksi niin pöljältä, että käytettäneen nyt tuota englanninkielistä termiä. Selitän nyt kuitenkin mitä se tarkoittaa. Sisällön teemoja suunnitellessa on monesti hyvä vakoilla mitkä avainsanat ovat kilpailevilla nettisivuilla sellaisia, jotka tuovat paljon orgaanisia kävijöitä sivuille, mutta joilla omat sivut eivät rankkaudu lainkaan. Content Gap analyysin avulla löytyy usein hyviä aiheita mistä kannattaa tuottaa sisältöä. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan - helpommalla usein pääsee, kun vakoilee missä muut ovat onnistuneet ja sitten apinoi heitä. Tottakai tässä on se haaste, että kun kilpailijalla on samasta aiheesta jo hyvin rankkautuva sivu olemassa, niin itse täytyy silloin tuottaa samasta aiheesta parempaa sisältöä, jotta se saadaan rankkautumaan korkeammalle hakutuloksissa. Laadukkaan sisällön tuotannossa kilpailijan päihittäminen onnistuu usein vain jättämällä sisällöntuotanto ammattilaisten tehtäväksi - eli meille!
3. Sisällön rakenteen suunnittelu
Kun on päätetty millä avainsanalla halutaan rankkautua, täytyy miettiä, että mikä on käyttäjän tarkoitus (user intent), kun hän kirjoittaa kyseisen hakusanan Googleen. Millaista tietoa hän etsii? Siihen vastaaminen täytyy olla keskiössä, kun suunnitellaan sisällön rakennetta. Sisällön rakenteessa on syytä muistaa myös asiakasyrityksemme liiketoiminta tavoitteineen. Miten sisältö saadaan tukemaan myyntiä, liidien hankintaa tai muuten liiketoimintaa?
4. Sisällöntuotanto
Tässä vaiheessa sisällöntuottajalla on selvät sävelet: minkälainen sivu hänen halutaan tuottavan. Sisällöntuottaja huolehtii tiedonhankinnasta artikkelin pohjaksi esimerkiksi asiakkaalta saaduista dokumenteista, internetistä aihetta tutkimalla tai haastattelemalla asiakasyrityksen työntekijää tai loppuasiakasta. Tekstin tuottamisen lisäksi voimme hoitaa artikkeliin sopivan kuvamateriaalin hankinnan kuvapankista tai organisoida valokuvaajan ottamaan tarvittavat kuvat (lisähintaan toki). Sisällöntuotantovaiheen lopputuotoksena on valmis oikoluettu teksti kuvineen. Nice.
5. Tekstin hyväksyttäminen asiakkaalla
Meillä on asiakkaita hyvin monenlaisilta toimialoilta eikä sisällöntuottaja voi olla aiheeseen liittyvältä asiantuntemukseltaan samalla tasolla kuin esimerkiksi asianajajan, verisuonikirurgian erikoislääkärin tai diplomi-insinöörin. Siksi tekstin asiasisältö on yleensä hyvä tarkistuttaa varmuuden vuoksi vielä asiakkaalla ennen julkaisua. Mutta mm kaikkien edellämainittujen ammattikuntien edustajille olemme tuottaneet asiantuntija-sisältöjä ja asiakkaamme ovat olleet tosi tyytyväisiä tuottamiimme sisältöihin. Eli jos ajattelet, että kukaan muu kuin yrityksesi työntekijä ei pysty tuottamaan sisältöä toimialastanne tai tuotteistanne, niin voit olla hyvin väärässä. Salaisuus piilee sisällön suunnittelussa ja tiedonhankinnassa. Jos epäilet, että emme pysty tuottamaan sisältöä teidän sivuillenne, niin ota yhteyttä. Ideoidaan yhdessä, että miten voisimme teitä auttaa. Asiantuntijayrityksissä on aika usein kortilla, joten sisällöntuotanto on hyvä ulkoistaa, jotta voitte keskittyä tekemään sitä mitä parhaiten osaatte.
6. Sisällön julkaiseminen
Hoidamme tottakai myös sisältöjen julkaisun nettisivuillanne tai yhteydenpidon sen sivuston ylläpidon kanssa, johon sisältö on tulossa. Sisällön julkaisemisen yhteydessä hakukoneoptimointi-eksperttimme tekee vielä viimeiset silaukset sivun meta-tietoihin ja muihin hakukoneoptimointiin liittyviin asioihin.
7. Seurataan tuloksia
Julkaisun jälkeen laitetaan relevantit hakulausekkeet seurantaan ja katsotaan mitä alkaa tapahtua. Aijai nami nami!
Referenssi-case: Luurinetti.fi
"eLuotsin Vesa aloitti tekemään meille hakukoneoptimointia puolisen vuotta sitten. Perusasiat piti olla jo aiemmin kunnossa, mutta Vesa löysi heti monia asioita, jotka olivat tekemättä. Puolessa vuodessa on tapahtunut suuria harppauksia Google-näkyvyydessä ja Vesan tekemä työ näkyy lisääntyneenä liikenteenä sivuille.
eLuotsin uusi palvelu, hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto, ollaan otettu vastaan ja ensimmäiset on jo saatu sivuille. Kun sivuille on saatu enemmän sisältöä, myös Googlen haut ovat lisääntyneet. Tarkoituksena on jatkossakin tuottaa eLuotsin avulla mielenkiintoista sisältöä sivuille kuukausittain."
- Kimi Koivumäki, Luurinetti.fiLuurinetin verkkokaupasta saa matkapuhelimet ja puhelintarvikkeet, kuten suojakuoret ja suojakalvot nopealla toimituksella. Lisäksi Luurinetissä on laaja valikoima mm kuulokkeita, kaiuttimia ja älykelloja sekä aktiivisuusrannekkeita. Luurinetillä on myös erillinen Omakuori.fi -verkkokauppa, josta voi tilata puhelimeen kuoret omalla kuvalla.
eLuotsin sisällöntuotanto-tiimi:
Hakukoneoptimointiasiantuntija: Vesa Nippala
Vesa hoitaa sisällöntuotantoprojektien organisoimisen, avainsanatutkimuksen ja muut sisällöntuotantopalveluun liittyvät asiat kuin itse sisällön tuottamisen - ja joskus senkin.

Sisällöntuottaja: Katariina Kallioniemi
Katariina hoitaa sisällöntuotannon ja osallistuu myös sisällön rakenteen suunnitteluun.
"Olen Katariina Kallioniemi Kangasalta. Olen koulutukseltani Huk, pääaineeni on suomen kieli. Opintoihin on sisältynyt mm. suomen kielen rakenteisiin, historiaan ja merkityksiin perehtymistä. Opinnoissani olen saanut kehittää juuri niitä asioita, joita sisällöntuottamisessa tarvitaan: kirjoitus- ja tiedonhakutaitoja.
Kirjoittaminen on intohimoni ja olen kiinnostunut laajasti maailman asioista. Sisällöntuottajan työssä parasta onkin se, että saa tutustua moniin aiheisiin ja kirjoittaa niistä erilaisia tekstejä.
Olen kahden lapsen äiti. Vapaa-aikani käytän lukemiseen ja käsitöiden tekemiseen."
Tiivistelmä: Miksi ulkoistat nyt sisällöntuotannon meille?
Hakukonenäkyvyys paranee
Uusien sisältöjen avulla voidaan rankkautua hakukoneissa entistä paremmin ja aina vaan uusilla hakusanoilla. Google arvostaa laadukasta sisältöä ja sivustoja, joiden sisältö päivittyy säännöllisesti.
Kumulatiiviset tulokset
Jatkuva ajattomien sisältöjen tuotanto tuo tuloksia kumulatiivisesti. Vanhat artikkelit tuovat usein vielä vuosienkin päästä joka kuukausi paljon kävijöitä sivuille. Tuottamalla jatkuvasti uusia sisältöjä saadaan kuukausittainen kävijämäärä kasvamaan jatkuvasti.
Osaavat tekijät
Ulkoista sisällöntuotanto ja hakukoneoptimointi alansa ammattilaisille, niin syntyy tulosta.
Somekin kaipaa sisältöjä
Mielenkiintoiset sisällöt on hyvä tapa saada kävijäliikennettä myös sosiaalisen median kanavista.
Lisää kävijöitä, lisää liidejä, lisää myyntiä
Koska tuloksiahan kaikki haluaa.
Asiakassuhteen rakentaminen
Laadukkaat sisällöt parantavat luotettavuutta, palvelevat asiakkaita ja auttavat rakentamaan ”suhdetta” asiakkaaseen.
Uutiskirjeet tarvitsevat sisältöä
Uudet sisältösivut ovat hyvää sisältöä myös asiakkaille lähteviin uutiskirjeisiin.
Omaa aikaa säästyy
Keskity sinä niihin töihin, jotka parhaiten osaat ja ulkoista sisällöntuotanto meille.
Lähetä yhteydenottopyyntö
Jätä yhteystietosi, niin olen sinuun yhteydessä.Tai soita minulle samantien: